_______________________________________ ö HISSI.TXT ö ö (c) Master, 1988 ö__ ö All rights reserved for future use. ö__ ö Yhteystiedot: Imagine Mill ö__ ö 90-455 1556, 24h, v22bis ö__ ö ö__ ö Tämä tarina oli otettu eräästä ö__ ö "tavallisesta" chatistani. ö__ _________________________________________ _______________________________________ Nousin jälleen kerran väärällä jalalla vuoteestani. Olin myöhässä enemmän kuin koskaan ennen, piti ehtiä puolelta lähtevään ratikkaan mielisairaalaan. Ei, olen siellä pelkkä vartija, en hoidettava. Revin nopeasti alushousut päälle, olin heittänyt ne viime iltana johonkin nurkkaan, ei, tuollahan ne olivatkin takassa... kun vetelin hartaasti käteen paremman homman puutteessa. No mitä siitä, se on arkipäivää sekin, vaikka iltaista työtä se on. Hyppelehdin ulos talosta ja kiertelin yön aikana kadulle ilmestyneita oksennuksia parhaan motoriikkani avulla. Sain juuri ja juuri viittoiltua ratikkamiehelle että ottaa minutkin mukaan ja niin pääsin sisään. Hullujenhuoneella. Lähdin pois ratikasta ja ajattelin tulevaa päivää. Työni on todella helppoa: kaikki hoidokit ovat köydettyinä sänkyihin, ja he eivät voi tehdä mitään yrityksiä pakoon lähtemiseksi. He ovat kyllä valittaneet oloistaan, mutta näin on mielestäni paras. Ja mikä parasta: saan päivät pitkät katsella noita ihanan näköisiä hoitajattaria jotka parveilevat ympärilläni kaikkia halujani (melkein kaikkia) tyydyttämässä. Oikeastaan ainoa työ mitä, olen tosissani joutunut tekemään on se, kun kerran työnsin pyykikärryjä puolen käytävän verran. Menin hissillä yhdeksänteen kerrokseen ja sanoin hyvät huomenet mielihoitajattarelleni. Olen katsonut häntä sillä silmällä jo puolisen vuotta, mutta ei ole koskaan rohkeus riittänyt tarkempaan tuttavuuteen. Mutta tänään tunsin, että ilmassa leijui uusia ajatuksia ja tapahtumia. Kati (mielihoitajattareni) hymyili minulle viehkeästi ja minut valtasi sellainen olo, minkä olin joskus kouluaikoinani tuntenut kun menin ensimmäien kerran tanssittamaan yhtä vieläkin ihailemaani tyttöä. Kävi pikkukalle jomottamaan pahanlaatuisesti ja sain pidätellä sitä kaikella henkisellä voimallani. Juttelin jotakin arkiasioita Katin kanssa, kun alakerran päivystäjätyttö soitti kerrospuhelimeen ja sanoi että sinne oli tullut jouko namioituneita miehiä, joilla oli aseita kuin A-Teamilla konsanaan. He olivat tulleet vapauttamaan ylimmän kerroksen vangit, siis meidän kerros!!! Sydämeni hypähti pohjaan kun kuulin että kaikki tiet ulos on suljettu ja tyttö sanoi että häntä uhataan aseella ja jos teemme jotain väärää, niin hän on entistä lihaa. Mitä nyt teemme??? Kati oli kauhusta kankea, ja katsoin hissin kerrosmittaria. Vapauttajat (mitä ihmeen Rampo IV:sia ne olivatkaan) olivat jo tulossa hissillä ylöspäin. Kati keksi että menisimme pakoon tavarahissillä jota miehet varmasti eivät olisi huomanneet. Juoksimme niin nopeasti kuin suinkin hissille ja vetäisin sen oven 'hirmuisilla' lihaksillani auki. Onni onnettomuudessa että se oli meidän kerroksessa! Juuri kun +sain Katin sisälle hissiin ja oven suljettua, kuulin kun vapauttajat tulivat kerrokseen. Mutta olemme turvassa, se on pääasia. Hissi liikkui jo hyvää vauhtia alaspäin, mutta mitä nyt!? vauhti pysähtyi ja jäimme kahden kerroksen väliin nalkkiin. Joku niistä oli huomannut aikeemme, voi shit!!! Mitä voisimme tehdä, ehkäpä tutustua paremmin toisiimme... Hoitajatar, hänen nimensä on Kati, sen tiesin jo ennestään. Hän on 21 vuotta vanha, hänen ruskeat silmänsä ja vaaleat hyvin pitkät hiuksensa antavat pulleiden rintojen kanssa sellaisen vaikutuksen, että ajattelin kuuteen kertaan ennen kuin uskalsin sanoa hänelle ajatuksiani ollenkaan. Nytkin kaikki tuli aivan liian sensuroidussa muodossa. Kati oli aivan peloissaan, ja näin kummankin parhaaksi ottaa hänet syleilyyni. Kati säteili pehmeyttään ja naisellisuuttaan minuun, ja sai kai itse turvaa turvamiehestä.. Aloin silittää hänen hiuksiaan, ja kun hän ei laittanut lainkaan vastaan, siirryin alemmaksi ensin selkään ja viimein aloin kosketella jo hänen tiukkojen farkkujensa alla lymyilevää klitorista. Sanoin Katille että ei ole mitään hätää kun olen tässä. Kati nyökkäsi, ja sanoi että hän on ihaillut minua jo pitkän aikaa. Kahden minuutin kuluttua hän rakasti minua ja teimme ensisuudelmamme joka kesti yli minuutin. En voi sanoin kuvata sitä tunnetta joka tuosta tuli. Naiset ovat ihmeellisiä mielihyvän tuottajia, sen tiedän! Silitin Katia nyt jo hänen etupuoleltaan, koskettelin varovasti hänen rintojaan ja siirryin taas alemmaksi. Katsoin häntä silmiin kun vein käteni hänen jalkojensa väliin. Ei mitään vastusta. Hän tuntui kyllä reagoivan siihen. Ehdotin, että menisimme makuulle ja tekisimme sitä kaikkein halutuinta hommaa, mitä ihminen vain voi tietää. Kati suostui sanaakaan sanomatta, ja niin aloimme riisuutua. Sain vaatteeni parissa sekunnissa pois ja katselin kuinka Kati irroitteli vielä rintsikoitaan. Repäisin hänen pikkuhousunsa pois ja näin mitä kuvittelinkin: kauniin näköinen pillu, ei liian mustat karvat, tummanruskeat, niiden läpi saattoi alapuolelta nähdä sen pikkuisen vaon, jota miehinen mieli niin haluaa. Minun teki mieli koskettaa sitä. Mutta ei käsillä. Rusennuimme toistemme syvähalauksiin. Peniksenpääni osui Katin kiihottaviin karvoihin ja tunsin, kuinka tämä mahtava tunne levisi keskiruumiistani joka ainoaan kolkkaan bodyssani. Kati katseli kiinnostuneena kaluni kokoa ja näköä. Hän hyväksyi sen, eipä ihmekään: kyllä minäkin olen tyytyväinen 19 sentin pistooliini. Kyrpä oli aivan kovettunut, enkä päässyt lähemmäksi Katia, olisi pitänyt taittaa tai leikata elintäni.. Menimme makuulle hissin lattialle, johon olin laittanut vaatteemme ikään kuin patjaksi. Kati sanoi että hän ei ole koskaan saanut orkkuja, ja haluaisi nyt saada. Haa, koskematonta lihaa, peräti! Lurps.. Kati levitti jalkansa hissin seiniin saakka kiinni ja ummisti silmänsä. Minä menin päälle itsekin ensimmäistä kertaa näissä hommissa, joten olin hieman epävarma mitä tässä nyt aluksi tekisi. Onneksi olin pelannut Leisure Suit Larrya: siinähän oli sellaista edes-takas-liikettä.. Siis niin se pitää mennä. Otin kädelläni kunnon otteen isoveljestäni ja työnsin sen suuren alkuvauhdin saattelemana Katin litimärkään pilluun. Perselihakseni alkoivat sätkiä, enkä voinut tehdä aluksi muuta kuin ihmetellä tämän asennon vaikutusta. Mutta mutta. Siinähän piti tehdä silleen edes-takas-hommaa. Aloin naida Katia sydämeni pohjasta ensin pienin parin sentin kerroin aina vain tiuhempaan tahtiin. Mikä teho! Kyrpäni oli aivan kivikova, ja vatsassa poltti niin vietävästi. Aargh, en voi pitää enempää! Laukaisin kaikki lihakseni vapaalle ja kuuma suihku suihki suoraan oikeaan osoitteeseen Katin uumeniin. Kyrpä oli aivan hervoton ja sitä litua tuli niin tavattoman paljon. Aaaaaaaah! Tämä voikin olla niin ihanaaaaaa... Emme välittäneet enää yhtään siitä mitä ulkomaailmassa tapahtui. Mitä sillä väliä, kun on tällainen dream bait alastomana vierellä TAATUSTI ainakin jonkin aikaa rauhallisessa paikassa. Mutta olimme olleet täällä jo yli yhdeksän tuntia, ja nälkäkin tässä alkoi tulla. Ensimmäisen kerran tuli mieleeni että poiskin olisi päästävä. Jätin Katin entiset salaisuudet väliksi rauhaan ja katselin mitä voisin tehdä. Hmm, tuossa lukee: hätätapauksessa, riko lasi. Rikotaan siis lasi. Kilinkilinkilin! Eihän tuo mitään auttanut, perkele! Entäpä sitten. Juu: Huudetaan apua. Karjuin kuin lapsileijona apua, että joku laittaisi hissin toimimaan ja rynkytin seiniäkin. Mutta mitään ei tapahtunut. Pieni pelon häivähdys käväisi mielessäni, jos kukaan ei tule tänne? Jos talo on otettu niiden vapauttajien haltuun pitemmäksi aikaa? En uskaltanut edes ajatella asiaa, vaan menin takaisin ikuisen onnen lähteeseen, siis Katin neljää kohdetta tarkkailemaan ja tunnustelemaan. Päivä kului. Tuli ilta ja yö. Jouduimme olemaan siis yönkin hississä ilman mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Katia pelotti, mitä meille kävisi, juuri kun olimme pääsemässä onneen ja avioliittoon. Mutta mitään emme voineet tehdä. Tuli aamu. Ei muutosta. Päivä meni. Taas ilta. Yritimme huutaa apua niin kovin kuin mahdollista; kukaan tuli auttamaan. Katin kunto heikkeni. Hänen verensä sokeriarvot olivat tietenkin tippuneet alas, ja hän muuttui hyvin heikoksi. Kyllä minuakin heikotti, ilmakin kiersi niin huonosti tässä laitteessa. Jos emme pääsisi pois täältä hyvän sään aikana, olisi Katin kohtalo tuossa. Kului vielä kaksi päivää. Olimme yhä omassa yksityisessä vankilassamme. Kello oli 22.43 ja valmistauduin taas nukkumaan. Yritin kysellä Katilta hänen vointiansa, mutta en saanut mitään vastausta. Hän hengityksensäkin oli niin heikkoa, että sitä tuskin kuuli. Pelon varjot leimahtivat silmieni eteen. Katin kontti alkaa olla lopussa. Aamulla heräsin pakottavaan ristiselkääni ja kusihätään. Katsahdin Katia, joka makasi vierelläni aivan liikkumattomana. EI! Ravistin häntä. Ei mitään. Hän ei ollut selviytynyt edellisestä yöstä, vaan oli jättänyt luokseni vain kylmän, mutta vielä niin kauniin ruumiin. Mieleni meni aivan sekaisin, mutta yritin koota jotakin ajatuksiani yhteen kekoon. Laitoin kaikki vaatteet hänen päälleen ja nostin ruumiin seinän viereen makuulle. Nojasin hissin kulmaa vasten pää seinässä kiinni. En halunnut ajatella mitä oli tapahtunut, enkä sitä että minulla olisi sama kohtalo jos en saisi syötävää. Olisi edes lihaa, stroganoffia tai mitä vain. LIHAA!!! Voisinkohan ottaa palan Katia pahimpaan nälkääni? Omatuntoni kävi ytä kovaa taistelua kuin kaksinpelit Archonissa. Paha voitti hyvän. Tämän piti olla täysi hätätilanne. Taskussani oli linkkari! Mikä taivaan lahja se olikaan! Heitin sen ilmaan iloisena, miten se siinä oli mahdollista. Tein sen sen verran varomattomasti, että linkakri osui katossa olleeseen lamppuun, joka särkyi palasiksi. Tuli pimeääkin. HELL! Kytkin kuitenkin ajatustoimintani pois, ja otin ne äsken ruumiin peitoksi laittamani vaatteet pois edestä. Leikkasin ensiksi viillon Katin reiteen. Siitä on hyvä aloittaa, mietin. Tai, eikös ainakin teuraseläimillä pidä valuttaa veri pois, että joo. Niin teen. Viilsin syvän viillon Katin kurkkuun ja asetin hänen jalkansa seinää vasten ylöspäin. Veri roiskui ulos kovaa vauhtia ja jotenkin sain päähäni alkaa juomaan sitä. Hiukseni tulivat aivan verisiksi mutta en välittänyt enää mistään mitään. Kunhan olen vain hengissä, se on pääasia. Verenpaine alkoi laskea sen verran että päätin leikata sen lihakimpaleen pois. Juuri kun olin saanut ison palan reittä irti, alkoi hissi liikkua. HELVETTI MITÄ MÄ TEEN MITÄ MÄ TEEN!!!!! Aloin mielipuolisena kieriskellä lattialla ja koitin löytää edes ensimmäisen vaatekappaleen suojakseni. Mutta en kyennyt löytämään yhtään. Kohta ovi avautuisi. Tämä on loppuni. Mutta mitä ihmettä nyt tapahtui? Avasin silmäni. Olin oman huoneeni lattialla, tippunut sängystä. Peitto oli aivan rytyssä ja tyyny jalkojen välissä. Se oli ollut painajaisunta! Katsoin kelloa. Voi jumalauta, melkein kahdeksan! Nopeasti ylös, pitää ehtiä ratikkaan! -Master'88