__________________________________________________________ | HYMYT.TXT | | (c) Master Miner |__ | 18.10.1991, versio 1.00 |__ | All rights reserved. |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstin sisältö: Uudestaan Tuiskun kanssa |__ | ____________________________________________________ |__ | Tiedoston koko : 13000 merkkiä, 326 riviä |__ | Copyright-koodi: 52314, 8-bit PC ASCII |__ | ____________________________________________________ |__ | Lähde: Imagine Mill, 90-455 1556, v22bis, 24h, k16 |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstiä saa levittää vain elektronisessa muodossa |__ | muuttamattomana. Tekstillä on Master Minerin teki- |__ | jänoikeudet, tekstin käytöstä ei saa periä maksua |__ | eikä sitä saa liittää muihin paketteihin levitet- |__ | täväksi. Sysop: tarkasta, että tiedoston pituus on |__ | yllä mainittu - muutettua tekstiä ei saa levittää |__ | eteenpäin. Tekstin sisältö on täysin Master Minerin |__ | kokemuksen ja mielikuvituksen aikaansaannosta. |__ ____________________________________________________________ __________________________________________________________ __________________ Tekstin leveys max 67 merkkiä __________________ Tuisku istui vierelläni autossa. Oli yö, olimme viettäneet iltaa Kalmarin ja Johnin kanssa musiikkibaarissa. Olimme tulossa pois takametsästä. Tuo tyttö, vaaleahiuksinen, alati hymyilevä, kaunisvartaloinen, ihanan tuntuinen, ei jättänyt ajatuksilleni muita miettimisen aiheita. Mitä Tuisku teki tähän aikaan yöstä kanssani autossani? Olimme matkalla äänittämään hänelle kasettia kotiini. Anje oli lähtenyt teekkaribileisiin ja Tuisku oli soittanut minulle. Minä ehdotin Tuiskulle, että tapaisimme ja niin tuli käymään. Tänään tapaaminen oli niin erilainen noihin muihin verrattuna - ihastuin Tuiskuun uudestaan ja vain edelliset tyttöystäväni olisivat saattaneet kuvitella, kuinka palavasti. Ongelman ydin oli siinä, että Tuisku oli seurustellut Anjen kanssa jo 2 1/2 vuotta, eikä hän tohtinut jättää niin tutuksi tullutta poikaystäväänsä noin vain. Tyttö toivoikin hartaasti, että Anje jättäisi hänet, tällöin hänen olisi helpompi lähteä kulkemaan omia teitään. - Mä en tiedä --- olen niin turtunut siihen, että Anje vaan sanoo, että se lähtee iskemään muita muijia. En mä enää sitä edes huomaa. - Se on merkki siitä, että se ei enää välitä olla sun kanssa niin paljon. - Kyllä meillä menee välillä hyvinkin. Paitsi kun me viimeksikin oltiin Tvärminnessä, se vain pelasi pikkuveljensä kanssa roolipelejä ja mä olin aivan unohduksissa. Se paikka ei ole minua varten. Vaikka se kaunis onkin. - Sano Anjelle, että et nyt lähdekään sinne. - En mä voi, tai jos sen broidi lähtee, niin sitten mä en lähde varmaan. - Sano sen broidille, että lähtee sinne ja äkäseen. - Ikään kuin se minua kuuntelisi. - Mulla meni tyttöystäväni kanssa lähes poikki viime viikolla. Se pakkasi kamansa, kun ei päässyt mukaan katsomaan Terminaattoria. Pyysi ystävällisesti heittämään himaansa ja sanoi, että ei enää ikinä nähtäisi. Tosin nähtiin, mutta ei hyvä näin. - Miksi sä jätit sen? - Hän oli liian mustasukkainen mulle kaikesta, mitä teen. En halua jököttää aina kotona, vaan lähteä hihhuloimaan. Hän ei enää lähtisi ravintolaan kanssani, koska siellä on muitakin tyttöjä. - Onneksi minä en ole noin mustasukkainen. Ystävänikin ovat vähän ihmetelleet. - Saisit olla mustasukkaisempikin. Haluatko olla enää Anjen kanssa? - En tiedä --- nyt, kun se on intissä, me ei enää nähdä niin paljoa. Mä toivon, että se jättäisi mut. Suhteemme viilenee vähä vähältä, kun annan itsestäni yhä negatiivisemman kuvan. Tämä menee poikki. Tulimme perille. Nousimme autosta. Tyttö käveli tiukasti vierelläni taloon sisälle. Pidin käsiäni taskussa, etten olisi turtanaksi jäätynyt. Kiersin lukon hiljaa auki, jotta muut eivät olisi heränneet. Potkin kengät pois jalasta täydessä pimeydessä ja hapuilin huoneeseeni. Sytytin kattolampun palamaan. Huoneen täytti mustan lampun luoma pimeys. - Näytät nyt mulle niitä valokuvia! Asetuimme lattialle, ensin kontallemme, mutta huomasimme, kuinka epäkäytännöllinen asento se olisi ollut, joten saman tien suoristimme vartalomme vihreälle karvamatolleni. Vasen jalkani oli huomaamatta painautunut tiukasti Tuiskun jalkaa vasten, olkapäämme tanssivat keskenään omaa leikkiään. Valokuvat esiintyivät yön kauneimmalle tapahtumalle. Tyttö säteili onnesta, minä säteilin vielä enemmän. Valokuvien loputtua tyttö otti sohvalle jääneet muistiinpanovihkon, johon olin 75 päivää sitten piirtänyt Meat Loaf -bändin nimilogon. Tyttö sai kynän hyppysiinsä, josta innostuin: - Kirjoita runo! En ollut varautunut saamaani reaktioon, sillä minun olisi pitänyt suojata kasvoni aurinkovoiteella ennen Tuiskun säteilevän hymyn tuijottamista. Nimenomaan tuijotin, sillä olin niin ihastunut tyttöön, että suorastaan ahmin hänen olemustaan muistilokeroihini. - En mä osaa... Mä piirrän mieluummin. - Mä kirjoitan sulle runon, mutta en kynällä, vaan tolla näppäimistöllä. Menee monta kertaa nopeammin niin. Mistä mä kirjoitan? Seurasi hetket, jolloin kirjoitin mieleeni tulevia ajatuksia Tuiskun ehdottamista tai omakeksimistäni aiheista. Aina parin minuutin välein uusi runo oli valmis tytön luettavaksi. - Kirjoita runo rakkaudesta... Kun hengitys salpaantuu ilman urheilusuoritusta tuntuu lämpimältä, vaikka on viileää asiat maistuvat paremmille vaikka kaikki tuoksuvat mädäntyneille Mieleni leijuu kevyenä kuin syksyinen usva päämäärättömästi, ollakseen vapaa iloitsemaan hymyilen ja nauran ilman syytä paitsi että olen rakastunut ensirakastunut toista kertaa huurruttaa sumentaa mielen mutta sitä haluan eniten olla ensirakastunut unelmassa eläminen ja unelma tulee mukaani ei tarvitse lähteä unelmien maahan haikailemaan Hymyyn taintunut. -Master'91 - Kirjoitan sulle uuden runon. Hymyilevä Tuisku karvamatolla värittämässä nallea minä istun ja katson häntä, nallea itseäni mietin ja Tuiskun ajatuksia Olisiko Jaffa vielä juomakelpoista voisiko sitä tarjota tytölle? Tekisi mieli uinahtaa, maata hiljaa pitää kiinni hänestä jakaa mieleni lämpimyys hänelle kun vielä on niin ihanan tietämätön -Master'91 - Tietämätön mistä? - Anna mä kirjoitan sulle siitä runon... Tietoisuus siitä että tietää mutta tietää, että sitä ei ole sanottu epätietoisuus siitä mitä se sanottuna olisi kun sen tietäisi ennen sitä ei tiedä onko se vain ihanaa tietämättömyyttä -Master'91 - Nyt kirjoitan runon sun hymystäsi. Hymysi nautinnollisempaa katsoa kuin parastakaan elokuvaa kestävämpää kuin kevätjää en lopeta sen ihailua ja silloin minäkin hymyilen - Kirjoita runo sun lapsuudestasi. Ne kehuvat minua hyvin kasvatetuksi eivätkä tiedä, että minua ei ole koskaan yritetty kasvattaa itse itselleni luomani säännöt ovat mielekkäimpiä juuri minulle muotoutuneet tarpeisiini enkä ole kahlittu rajoituksiin aina tullut pidetyksi ellei muualta niin itseltään ja sen on jatkuttava joka hetki juuri nytkin, kun Sinä luet tämän ja purskahdat hymyyn, katsot minua nauraen silmiini ja hymyilen takaisin -Master'91 Sanataiteilu kolahti Tuiskun sydämeen ja Tuisku minuun. Tyttö luki runot viereltäni ja sivultani yhä lähempänä vartaloani, yrittäen kuin varkain saada kosketusta ruumiiseeni. Viimeisen runon jälkeen menimme jälleen matolle makaamaan. Otin jättiläismäisen untuvatyynyni sängyltä ja asetin sen matolle pehmentämään oloamme entisestään. Valo näytti liian kirkkaalta, sammutin sen. Halusin kokeilla Tuiskun nenänpäätä. Painoin varovasti etusormella rustoa, jonka jälkeen painoin omaa tuulenhalkaisijaani. Tyttö teki saman elkeen. Otin kiinni tytön sormesta ja rapsutin sillä silmääni. En enää hennonut päästää kättä irti minusta, vaan kiedoin Tuiskun lämpimän käden sormieni ympärille. Tyttö puristi sormillaan takaisin. Makasimme hiljaa, sanaakaan sanomatta. - Mä pidän susta enemmän kuin Anje pitää susta. Taustalla tällä välin äänittyvä Gunnareiden levy oli ehtinyt jo reilusti yli puoleen väliin. Koska emme olleet katossa, tunnelma oli lattialla. Puristin Tuiskun kättä vähän tiukemmin. Aloin muistella ensinäkemistämme diskossa. Siitä oli jo yhdeksän kuukautta aikaa. Olin nähnyt tytön tanssimassa ja kun hitaat kappaleet alkoivat, rynnin hänen luokseen kysymään häntä tanssimaan kanssani. Välillämme oli sähköisen latautunut tunnelma, eikä se ikinä lopulta hävinnytkään kokonaan pois. Tunsin tänä yönä samalla tavalla. Olin ihastunut Tuiskuun uudestaan, tällä kertaa öljykentänpalavasti - joka on vaikea sytyttää, vaikeampi sammuttaa. Tahdoin enemmän kuin koskaan saada Tuiskun kokonaan minulle. - Mä esitän sulle yhden selkeän kysymyksen. Miksi sä makaat tässä mun vieressä? Anna 10 syytä. - Apua, vähän vaikeaa. Mä yritän, katsotaanpas. Olimme alun perin lattialla, sun kanssasi on kiva olla tässä, minua väsyttää, en jaksa nousta ylös --- - Lisää? Mä voin antaa yhden pointin sulle - mä haluan, että sä olet siinä. Tyttö katsoi silmiini merkitsevästi. Janosin häntä yhä enemmän, olin haljeta onnesta jo nyt, kun sain maata hänen kanssaan sydänyöllä ja jutella juuri tällaisista asioista. Alkaisimmeko olla nyt yhdessä? Koska seuraava aamu toisi tullessaan työpäivän ja tytön tuli olla jo aamutuimaan luennolla, hän halusi, että veisin hänet kotiin. Minun oli vaikea liikahtaakaan pois tästä ihanan pehmeästä ja lämpimästä pesästä, jonka olin rakentanut Tuiskun vierelle hänen kainalonsa alle. Hymisin hetken epämääräisesti kuin pikkulapsi, joka ei saa tahtoaan läpi. - Mä haluaisin niin, että olisit mun kanssa tässä. Tiesin kuitenkin, että Tuiskun oli kerta kaikkiaan jo mentävä nukkumaan. Minunkin piti nukkua, seuraavana päivänä olisi tuskaa valvoa töissä. Nousimme ylös, koristelimme vartalomme takeilla ja hipsahdimme ulos huomaamattoman hiljaa. Ulkoilman ensimmäisellä vaikuttavalla sekunnilla kiedoin tytön hänen takaansa vasten minua, asetin käteni hänen olkapäidensä päälle. Tyttö vei oman kätensä oikeutetusti minun taakseni. - Mä haluaisin nyt nähdä Anjen ilmeen, mitäköhän se sanoisi... tai mä haluaisin nähdä Katrin ilmeen, mitäköhän SE tähän sanoisi?! - Voi olla, että ne eivät tykkäisi hyvää... - Itse asiassa mä muuten en halua lainkaan, että ne nyt kävelisivät meitä vastaan! Etsin infrapuna-avaimen taskustani ja huitaisin keskuslukituksen avaavan säteen auton sensoriin. - Trr, täällä on kylmä. - Mä laitan lämmityksen täysille, kohta ei ole enää. Ajoin ykköskehälle, josta kohta kääntyisimme Tarvontielle Helsinkiin. - Tuisku, saanko mä esittää sulle mielipidesuojalain turvan alaisen ehdotuksen, mitä sä teet. - Noh, anna tulla vaan. - Unohda Anje. Hiljaisuus valtasi auton, se oli särkeä jo paikatkin ylitiiviillä tunkeutumisellaan ilmatilaamme. Tuisku katsoi välillä tietä, välillä minua. Hän huokaisi raskaasti, että ei voinut tehdä niin. Selitin puolueellisesti, kuinka se kävisi toki päinsä. - Kun nyt olet päättänyt, että et vietä Anjen kanssa loppuelämääsi, sun on jossakin vaiheessa otettava loparit siitä. Teetkö sä sen mieluummin sitten, kun olette kituneet kauan aikaa, vai heti nyt, kun vielä on elämä edessä ja voisit pitää hauskaa? En sanonut enää sanaakaan, ennen kuin Tuisku alkoi kohentaa tyynyn ryttäämiä hiuksiani parempaan ojoon. Minun teki pahaa ajatella, että tuo vieressäni istunut, alituisesti ajatteleva luontokappale, viettäisi enimmän aikansa toisen pojan kanssa. Matka oli päättynyt, olimme saapuneet Tuiskun kotiovelle. Tytöllä oli aina vaikeuksia päästä lähtemään autosta, koska aina oli vielä jotakin sanottavaa. Tällä kertaa halusin helpottaa hänelle lähtemistä, otin kiinni tytön vasemmasta kädestä ja annoin hänen sormilleen kauneimman suukkoni. Tyttö puristi kättäni samalla kun tuijotimme toisiamme silmiin. Hän nousi hetken kuluttua autosta. Viimeiset lausumani sanat jäivät kaikumaan vielä hetkeksi ajatuksiini. - Älä lähde Tvärminneen. Soitellaan. Hyvää yötä. -Master'91