__________________________________________ | IHASTUS.TXT | | ___________ |__ | |__ | (c) Master Miner. All rights reserved. |__ | Pvm: 27.04.90 juuri ennen vappua |__ | |__ | On aika valottaa menneitä tapahtumia. |__ | Ne monet Maija-tekstit ovat perua tä- |__ | män tekstin kohtalosta. |__ | |__ ____________________________________________ __________________________________________ Astelin epävarmat ajatukset mielessä kohti ensimmäistä koulupäivää yhdeksännellä luokalla. Taakse jäänyt kesä oli ollut poikkeuksel- lisen lämmin, muistot valuivat noroina pitkin poskiani, kun kuin itkua vääntäen pakotin itseni näkemään vanhat luokkatoverini pitkän ja ansaitun tauon jälkeen. Äsken tärkeintä elämässä oli vielä päättää, ottaisiko koululaukun mukaan, tarvitaanko kynää, vai riittääkö pelkkä muovikassi. Valitsin kassin, sen kun saisi tungettua niin siististi sinisen takkini oikeanpuoleiseen povitaskuun - laukku tuntui liian hikarimaiselta ja jos mitään ei olisi mukana, naurettaisiin minulle tietenkin, koska en ollut valmistautunut millään tavalla. Ongelmien taituttua taka-alalle pääsin ihailemaan pusikon takaa kaksi ja puoli kuukautta tarkoin karttamaani kohdetta, tuota punatiilistä aivojenrassauslaitosta. Ihmisiä kulki nyt jo virtoina samaan suuntaan kuin minä, toiset jutellen iloisesti, toiset taas kaltaisinani apaattisina lomailijoina. Kävelin nyt mieluiten yksin, vihasin nähdä nuo kaikki tylsät ja vanhat naamat, lehmännäköiset rinnakkaisluokkalaiset ja kympin keskiarvon luokanparhaat. Hiekkatie rapisi allani, tunsin viileän auringon antavan minulle vielä viimeiset säteensä, aivan kuin se olisi yrittänyt piristää minua. Turha toivo, olin jo astunut piha-asfaltille, josta paluuta ei ollut. Tietenkin ensimmäinen näkemäni luokkalaiseni oli ET-ääliö, joka tarrasi kimppuuni kuin iilimadon serkku ja kyseli neljätoista tilas- tokysymystä menneestä kesästä. Olin jo ryytymässä vieläkin pahemmin, kunnes keksin vilkuilla ympärilleni ja etsiä oppilaslistoja. Luokka 9E, etsin nimeäni - tuossahan se Master Miner olikin, innostuin. Kummastelin listaa vielä hetken ja huomasin, että luokallemme on tullut kaksi uutta tyttöä. Mielenkiintoni ET:n ja paikalle rynnänneen Januslavin kanssa kohosi arvaamatta neljä astetta koilliseen, olimme jo aloittamassa fantasioita luokkamme naaraista, kun paikalle tunki yhä kasvavan väkijoukon keskeltä vaaleahiuksinen, hieman ujonnäköinen ja todella kaunis tyttö. Jätin mielessäni jo laukaisuasemaan päässeen lentävän lauseen tyttöjen ulkonäöstä sikseen ja jäin kolmen sekunnin ihastuksen perusteella tuijottamaan tytön uskomattomia silmiä ja ilmettä. Samalla, kun tyttö katseli 9E:n oppilaslistaa, minä sain päähän lisää verta, huijuin hieman eteen-taakse yhä tyttöä tuijottaen. Hänen kasvonsa olivat vaaleat, hiukset laineilevat takaa, edestä sopivasti harvennetut puolentoista sormen mittaiset haivenet täyttivät otsan, avoinaisen farkkutakin sisällä näkyi ruudullinen mustavalkea paita. Yritin samaan aikaan jutella ET:n kanssa, mutta en muista sanomaani. Januslav ja ET olivat myös huomanneet tytön vartalon. Halusin saada jonkinlaista keskustelua aikaan tuon ihanan vetovoimaisen yksilön kanssa. Menin uudestaan hieman lähemmäksi ilmoitustaulua ja aloitin puheen määrätietoisen epävarmasti: - Ooksä 9E-luokalle tulossa? Kysymykseni oli huono ja hyvä. En muistanut moikata edes, toisaalta nyt hän saisi sellaisen vaikutelman, että olin 9E-luokalla ja hän olisi kenties tulossa minun luokalle - siis altavastaajan asemassa. - Olen.. Sinä olet myös? - Kuule viimeiset 2 vuotta jo. Huomasin taas mokanneeni hieman, sillä vastaukseni ei ollut mitenkään inspiroiva, varsinkin jos tyttö olisi liian ujo tai haluton jatkamaan keskustelua. Hän kuitenkin jatkoi ET:n ja Januslavin kiinnostuessa alkaneeseen keskusteluumme: - Yy-hy. Missähän päin meidän kotiluokka on, tiedätkö? - Venaa, onko se toi nelonen...se on tän rakennuksen yläkerrassa, numerointi lähtee tästä siivestä tuonne lukion päähän kasvaen.. Paikalle tuli Juicy, luokkamme eliittiin kuuluva ihminen. Hän tervehti ystävällisesti tyttöä ja kyseli tämän nimeä. Tyttö esitteli itsensä Maijaksi, tosin hieman vaivautuneena. Havaitsin, että hän ei ollut kovin tottunut juttelemaan poikien kanssa, varsinkaan näin isossa seurassa. Kaikki innostuivat puhumaan ainoastaan Maijalle, kukaan jätkistä ei puhunut enää keskenään. Meidät päästettiin sisään. Äskeinen masennus koulun alusta oli totaalisesti muuttunut iloiseksi päivänpaisteeksi mielessäni. Tunsin olevani ihastunut Maijaan. Luokkaan päästyämme alkoi se tavallinen sota istuma- paikoista. Tarkkailin erittäin tiiviisti Maijan liikkeitä ja menin hänen perässään luokan halki ikkunarivistöön päin. Maija meni toiselle paikalle ikkunan vieressä, minä sain vallattua paikan koordinaatissa (3,2), toinen rivi vasemmalta ja rivissä kolmas. Eteeni istahti Kartsa, luokkamme nero, taakseni taas Keston, luokkamme puhuja ja tietopankki. Tyttöjä näkyi oikealla puolella, Eliisa oikealla puolellani ja Kutriina hänen takanaan. Kaksi lehmää, Taina ja Ulla, istuivat onnekseni aivan toisella puolella luokkaa. Eniten ärsytti se, että ET oli rivissäni ensimmäinen - hän oli vaarallisen nokkelasanainen ja saattaisi häiritä keskittymistäni Maijaan. En vielä ollut ajatuksissani kiinnittänyt huomiota Maijan ääneen. Nimenhuudossa hätkähdin, kun hän sanoi yhden ainoan sanan 'täällä'. Tuo pehmeys, puhtaus, ystävyys, se sai minut sekaisin. Aivokuorien sokkeloissa tuo ääni kimpoili puolelta toiselle minkään muun asian antamatta häiritä sitä. Voiko tyttö olla tuollainen? Onko tämä pelkkää haamuillusointia? Mitä enemmän ajattelin Maijaa, sitä vaikeammaksi hän muuttuikin ystävystyttäväksi. Minulle tuli paineita - paineita, jotka tuntuisivat ulkopuolisen silmin lapsellisilta, suurennetuilta ja perättömiltä. Ihastuksen varjossa aloin pelätä Maijaa. Hän määräsi eleillään täysin mieleni. Välitunnilla Maija katosi näköpiiristäni vähäksi aikaa, mutta löysin hänen kauniin hoikan vartalonsa Eliisan ja Kutriinan seurasta istumassa jo aamukasteesta kuivuneella nurmikolla. Kartsa tunkeutui juttelemaan kanssani ja huomaamattomin elein sain hänet yhdessä Kestonin ja Januslavin kanssa samaiselle nurmikolle. Maija istui tyttöjen kanssa viiden metrin mittaisella rinteellä, samalla rinteellä, jossa Nonstopin kanssa vuosia myöhemmin join olutta hämäriä jutellen. Seisahdimme joukkueena tyttöjen eteen, jotta varjomme juuri ja juuri estäisivät heitä saamasta enempää rusketusta. Juttelut muuttuivat kahden sukupuolen välisiksi välittömästi. Olin taktisesti valinnut paikkani ryhmässämme niin, että pääsin aivan Maijan eteen seisomaan. Koska en jaksanut seistäkään, menin istumaan varovasti hieman Maijaa alemmaksi erittäin epämukavaan asentoon. Näin hänen kenkänsä ja palan säärestä, enkä sillä hetkellä olisi välittänyt, vaikka ET olisi tullut heittelemään voikukkia niskaani. Pelkoni Maijaa kohtaa jatkui, tosin lieventyneenä. Ihastus kasvoi jatkuvasti, se heijastui kaikkeen, mitä tein. Luokkalaiset ehkä jo aavistivat tunteeni, koska en seurannut enää opettajaa, vaan Maijaa. Jos Maija vilkaisi taaksepäin, vedin katseeni nopeasti kynsiini tai tyhjään vihkooni. Miksen enää voinut katsoa häntä silmiin? Katseeni pakoili pitkin seiniä, ajatuksissa oli vain stereokuva Maijasta. Se ei ollut piirros, vaan epämääräinen möykky tuntemuksia ja kasvon- piirteitä. Ja mitä pitemmälle syksy meni, sitä enemmän ihastuin Maijaan ja sitä enemmän suljin ihastukseni sisälleni. Voimistuneet paineet pakottivat minua toimiin. Ei riittänyt, että takki osuisi samaan naulakkoon ja että pelaisin Maijan kanssa ristinollaa polvi polvessa vierekkäin, ei riittänyt, että lainailimme toisillemme koulutarvikkeita, pohdimme fysiikassa yhteisesti vastauksia, kävimme kopioimassa harjoitustehtäviä vartastossa tai kioskilla. Muiden tyttöjen kanssa tuo kaikki olisi ollut aivan normaalia toimintaa, jota ei muistanut edes huomata, mutta Maijan kanssa kaikki tuntui niin erilaiselta, taivaalliselta ja niin kevyeltä. Koskaan emme koskettaneet toisiamme, ennenkuin audito- riossa, jossa sain keinuttua itseni takana istuneen Maijan polveen tunti toisensa jälkeen. Vaikka sain joka tunti yläpuoleltani koputuksia olkapäähän ja kyselyjä 'Mitä tuolla taululla lukee', emme ikinä mihinkään henkilökohtaisuuksiin kerenneet. Yhtenä järjettömänä päivänä, jolloin huomasin Juicyn olleen liian kiinnostunut Maijasta, pelästyin: mitä jos joku luokkalaisistamme yrittäisi iskeä Maijan, minun tyttöni? Tuli pakonomainen tarve tehdä ratkaisu juuri sillä hetkellä. Mietin, miten viestittää Maijalle asia mahdollisimman iskevästi, romanttisesti, vaivattomasti ja salaisesti. Koulu ei tulisi millään kysymykseenkään, koska sen ilmapiiri esti käytännön toimiin, koulun ulkopuolella taas näimme erittäin harvoin, koska asuimme eri suunnilla. Pyöräilin Maijan luokse neljääkymppiä ja pimputin ovikelloa. Ketään ei ollut kotona. Helpotuin ja petyin. Menin kotiin tekemään kirjettä. Tein kymmenen rivin julkilausuman, jossa sanoin avoimesti olevani ihastunut ja selitin tämän täysin yllättävän lähestymistavan. Verbaalit ilmaisut kukkivat, ne saisivat tekstin lukijan varmasti samaan aikaan hymyilemään, vakavoitumaan ja havahtumaan - ja toivot- tavasti sydämen tykyttämään. :llä reunustettu teksti sulkeutui kuoreen, jonka toimitin perille Maijalle. En jäänyt odottamaan, vaan menin odottamaan kotiin seuraavaa päivää malttamattomana. Yöllä kaduin suuresti tekoani, sillä olin ilmaissut asiani kai liian vahvasti ja olisin täysin puolustuskyvytön, mikäli hän tyrmäisi minut. Pyöräilin hieman kylmästä täristen aamukahdeksalta kouluun, vieraan kielen koekin olisi ensimmäisellä tunnilla ja tulikoe edessä sen jälkeen. Käytävillä en nähnyt Maijaa. Eikö hän ollutkaan tullut kouluun? Epäilin muutamia hetkiä ja mielikuvitus loi mahdottomia syitä ja seurauksia. Parinkymmenen minuutin päästä tyttökin tuli luokkaan hammaslääkäriltä saaden opettajalta kolmen- toista sekunnin murhaavan katseen. En ollut vielä pystynyt kokeeseen kunnolla keskittymään, nyt keskityin - Maijaan. Ajattelin Maijan tulevia eleitä ja sanoja, mutta vain yksi ajatus syklisesti kiersi aivokuorella. Pahat aavistuksetkin olivat käytössä, mutta suhtauduin niihin nyt ihmeellisen huvittuneesti, mielessäni hermostuneesti nauraen. Päivä meni sekaisin tunnin jälkeen, emmekä vihjailevista katseista huolimatta saaneet järjestettyä meille rauhallista ylimääräkorva- tonta nurkkaa. Iltapäivällä oli liikuntaa, siis uintia. Maijaa en enää tänään näkisi koulussa. Pyöräilin uintitekstiilit kotiin ja minuutin kampauskampanjan jälkeen suunnistin mutkaisia teitä pitkin Maijalle. Soitin ovikelloa, vaikka Maija oli jo nähnyt ikkunasta tuloni. - Moi, tulin käymään.. Maija nyökkäsi minulle ja kutsui kehoni sisälle. Nousimme puisia portaita pitkin yläkertaan Maijan huoneeseen. Kuulin hiljaista musiikkia, Maija selitti liikkuessamme, että ketään ei ollut kotona vielä meidän onneksi. Minut istutettiin pehmeälle päiväpeitottomalle sängylle ja näin Maijan ensimmäistä kertaa todellisena ihmisenä - en koulussa leijuvana unelmana. - Mä olin tosi yllättynyt sun kirjeestä, arvaa miten mua jäi kyllä hämäämään toi nimi, kun meidän luokalla on toinenkin sunniminen jätkä... - Mmm. - Olen lukenut kirjeesi ainakin sata kertaa läpi, Master, mä en halua, että sä ottaisit tätä itseesi, mutta mä en ole vielä valmis tähän, mulla on hirveästi harrastuksia, ei mulla olisi aikaakaan. Ja mitä tästä koulussakin tulisi. Sä olet hirveän kiva tyyppi, mutta...ää, en ole aikaisemmin ollut ja.. Tyttö oli sekaisin, kuten minäkin. Ensimmäiset sanat antoivat aihetta olettaa, että olisin täydellisesti mokannut itseni, jälkimmäiset taas, että mitään ei olisi itseasiassa menetetty, mutta eipä vielä saavutettukaan. Maija katsoi minua silmiin, minä hänen kasvoihin. - Miten sulla ei ole vapaa-aikaa? Kyllähän me koulussakin voitais olla. Sain selvitelmiä mm. ratsastuksesta (jolle hymyilin odottamatta), ystäväpiirin ylläpidosta, naperoidenhoidosta ja muusta tositärkeästä asiasta. Olisin ollut melkein täydellisesti Maijan armoilla, mutta hän oli onneksi minun armoillani - emme tienneet, kumpi olisi enää niskan päällä, joten syntyi kaaos. Pitkän ajan kuluttua menin kotiin. Avasin pullon jaffista ja lösähdin untuviini kuuntelemaan ajatuksenvirtaani. Jatkaisimme eri tavalla eteenpäin tästä lähtien. Tunsin rakastavani Maijaa mielettö- mästi. En ollut antanut hänen valmistautua tarpeeksi, joten sanani olivat liian yllättäviä tytölle, joka muutenkin on pidättyvä pojille. Oli niin paljo ajateltavaa, nyt mielestäni aika tai ajatukseni kulkivat liian hitaasti eteenpäin. Ajan oli annettava kulua. Aika oli kulunut jo ainakin neljä metriä. Olimme päässeet jo lukioon ja oli syksy. Pimenevänä syyspäivänä katselin lukiossa Maijaa taas kuin omaani, ihastukseni häneen ei ollut vieläkään herpaantunut. Hän oli tullut paljon miellyttävämmäksi minulle, minä hänelle. Vaikka tunsin, että minun ei pitäisi pelätä Maijaa, pelkäsin. Hän pelkäsi minua. Tänä torstai-iltapäivänä koulun päätyttä kävelin pyörälleni. Maija piti kulkuvälinettään aivan vieressäni ja hän tuli samaa matkaa pois. Oli pakko saada hänet mukaan. Hetken aikaa kuului ääniä, sitten tuli hiljaisuus, jonka rikkoi vain renkaiden aiheuttama rapina hiekkatietä vasten. Ääni oli voimakkaampi kuin tavallisesti - nyt sitä oli tekemässä neljä rengasta. Juttelimme jotakin vihjailevia matkalla, olin kevyesti jännit- tynyt. Katselin Maijan ajoviimassa hulmuavia hiuksia ja noita vaaleita farkkuja, jotka jakoivat hänen ruumiinsa kahteen jalkaan. Mielihyvä valtasi minuuteni. Pääsimme perille. Portaat ylös, huoneeseeni suoraan, ketään ei ollut kotona. Istuimme sängylleni. Maija katsoi minua silmiini. Minä katsoin häntä silmiin. Välimatkamme sängyllä pieneni pienen juttelun aikana niin, että polvet kolahtivat jo yhteen reisistä puhumattakaan. Otin tyttöä varovasti takaa kiinni ja naurahdin itselleni, kun olin onneksi huolellisesti pessyt hampaani tämän takia. Maija otti minusta enemmän kiinni, eikä seuraavia hetkiä voinut enää estää tulemasta. Suutelimme kiihkeästi, menimme vaaka-asentoon, suutelimme vieläkin kiihkeämmin. Olin onneni huipulla, minulla oli kädessäni maailman ihanin ihminen ikuisesti. Tunsin alapään villit halut, ne valtasivat mieleni peränurkatkin. Vaatteemme vähenivät, verhot suljettiin, sovimme ehkäisystä. Sörkin sormenkovan elimeni Maijan märäksi tulleeseen neitseelliseen pilluun, tytön huutaessa onnesta tein hänestä ensin epäneitsyen, satutin itsekin hieman työntövälinettäni, mutta tuosta välittämättä ja sängyn sotkeentumisesta huolimatta nain häntä. Mielettömän kiihottuneena sain orgasmin, lihakset rentoutui- vat, ummistin hetkeksi silmäni. Häntä minä rakastan. -Master'90 Välini Maijaan menivät poikki vähän yli kahdeksan kuukauden yhdessäolon jälkeen. Välillämme alkoi kylmä sota, joka ei vielä tänäänkään ole loppunut. Sillat on romautettu takaa, paluuta entiseen ei ole. En häntä enää vihaa, en edes muistele. Seuraava pitempiaikainen olio vei ajatukset kuun kiertoradan ohi kohti tähtiä.