_____________________________ ö Matka.txt ö ö (c) Master Miner, 06/1988 ö__ ö All rights reserved. ö__ _______________________________ _____________________________ "Nimeni on Mato. Siis aivan sellainen tavallinen nimi. Olen 19 vuotta vanha ja vähän nynny joidenkin mielestä. Strategiset mittani ovat 180,100,10,3. Asun tällä hetkellä Vaasan lähettyvillä, en kuitenkaan aivan 'keskustassa'". Lähdin tavalliseen tapaan junalla töihin. Kello oli vähän yli kuusi aamulla. Istahdin melkein tyhjään vaunuun, täällä oli minun eroon. Sanotaan, että potut pottuina. vain hymyili ja kysyi lopulta nimeäni. Matohan mie, tuumasin ja meinasin unohtaa että minun pitäisi sanoakin se. 'mato', sanoin hhermosthuneesti. Tyttö esittäytyi Ninaksi ja sanoi tekevänsä yleensä iltatöitä. Kysyin miksi hän sitten oli aamuvarhaisella liikkeellä, johon hän selosti epämääräisesti että pitää hankkia asiakkaita. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi vaikka en voinut tajuta mitä hän tarkoitti. Rohkaisin lopulta mieleni ja kysyin sitä häneltä. En saanut mitään suoraa vastausta, Nina vältti suoraan sanomasta sitä. Hmm, onpa outo lintu, ajattelin viisaan tuntui- sesti, taitaa olla joku salainen homma kun ei voi sanoa millä asioilla liikkuu. Matka taittui ja istuskelimme siinä hiljaa maisemien scrollausta katsellessa. Tunsin itseni vähän vaivautuneeksi, olisi kai pitä- nyt sanoa jotakin. Juuri kun olisin huomauttanut Ninalle sään selkeydestä, hän kysyi minulta, haluaisinko hänen asiakkaakseen. Typertyneenä änkytin mitään miettimättä että tottahan toki. Nina sanoi että tavattaisiin kello seitsemän illalla hänen asunnollaan niin voitaisiin hoitaa liikesuhteet kuntoon. En ehtinyt sanoa mi- tään kun hän lähti pois vierestäni ja hävisi toiseen vaunuun. Olin saanut vain osoitelappusen kellonajalla varustettuna. No, kaipa täytyy tarkistaa minkälainen yritys Ninalla on, saisinhan nähdä ne kauniit sääretkin..., puolustelin itselleni. ---- Kello 10 vaille 7 ---- Kävelin pitkin katua ja etsin oikeaa osoitetta. Hmm, numero 11, tuossa on 9. Ja tuolla 10. Siinähän se on! Talo oli aivan taval- linen puinen omakotitalo, väriltään vaaleanpunainen. Painoin epä- varman tuntuisesti ovikelloa, jonka melodia sai valppauteni her- paantumaan. Ovi avautui mutta kukas siinä oli? Ninako? Tosiaan, hän oli vain sen verran vähäpukeinen etten heti meinannut tunnis- taa. Kysyin, häiritsinkö, siis olinko tullut liian aikaisin kun hän ei ollut ehtinyt vielä pukeutua kunnolla, mutta siihen hän sanoi että tulin aivan oikeaan aikaan, ja että hän oli pukeutunut niinkuin oli ajatellut. Hoh, no ei minulla ollut mitään bikini- asustetta vastaan, ja aloin innolla pienellä reaktioviiveellä tarkastella Ninan ulkonevia muotoja. Huu, miten isot rinnat! Ja sitten ne sääret, oooh! Tunsin verenkiertoni elpyvän elimistössä- ni, kun katselin noita tiukkoja muotoja. Nina veti minut sisään ja käski minun riisuutua. Otin takin pois ja kengät pois jalasta. En huomannut että Nina oli samaan aikaan lukinnut oven niin ettei siitä päässyt ulos. Sanoin että nyt olin riisuutunut, mutta Nina sanoi että ota VAATTEESI pois. Sanoin hämilläni että johan minä otin. KAIKKI VAATTEET, sain vastaukseksi. Korvani punastuivat tu- lipunaisiksi. Katsoin Ninaa ja tulin siihen johtopäätökseen että oli paras ottaa vaatteet pois. Ne olivat samalla sekä käskevät että viekoittelevat. Aloin hitaasti kuoriutua ottamalla ensin päällyspaitani ja sukat siirtyen sitten housuihin ja aluspaitaan. Nyt päälläni oli vain alushousut jotka tuntuivat olevan esteenä jollekin.. Sinne nekin menivät. Seisoin alasti eteisessä ja näin että Ninakin otti pukunsa pois. Olin täysin ällikällä lyöty. Tyttö ohjasi minut makuuhuoneeseen sänkyyn. Minulle alkoi vii- meinkin valjeta, mistä oli kysymys. Tämä oli jonkinlainen ilotalo. Vaikka olinkin hermostunut, tunsin kuinka hyvältä Ninan hyväily elimiini tuntui. Aloin saada itsevarmuutta ja tunnustelin kädellä Ninan rintoja. Ja siirryin alaspäin karvoihin. Olin täysin uppoutunut niihin, miten vetoavilta ne tuntuivatkaan. Nina meni makaamaan vatsalleen ja sanoi että tee mitä haluat. Menin päälle ja painoin pahasti turvonneen kaluni Ninan emättimeen. Nyinnän ja puhkunnan päätteeksi spermalasti purkautui voimalla Ninan reikään ja tunsin suurta mielihyvää. Nina sanoi että älä jää siihen koko loppuillaksi, on tässä muutakin hommaa. Käskystä nousin pois hänen päältään ja kysyin mitä nyt. Hän sanoi että jos siirryttäisiin raha-asioihin. Raha-asioihin? Mihin ihmeen raha-asioihin, mietin. - Äskeiset tekosi maksoivat yhteensä 800 markkaa. Maksu käteisellä. Mutta eihän minulla ollut niin paljoa rahaa, vain 62 markkaa. Nina raivostui ja otti lompakkoni ja totesi saman. Hän painoi jotakin punaista nappia seinässä ja sanoi että odoteltaisiin hetkinen niin asia tulisi järjestymään. Huojennuin tästä enkä yhtään ajatellut miten asiat voisivat järjestyä nappia painamalla. Nina olikin jo tällä välin pukeutunut, mutta minä olin vielä vaatteitta. Menin hakemaan niitä eteisestä, mutta kauhukseni huomasin että ne olivat kadonneet. Ja ovikello soi. Enhän minä voi avata sitä alasti. No ei tarvinnutkaan. Nina tuli avaamaan. Sieltä tuli kaksi todella rotevan näköistä miestä ja Nina selitti näille että oli hankala asiakas tällä kertaa talossa ja että hänelle piti antaa pieni muistutus. Yritin änkyttää jotakin, mutta en ehtinyt sanoa mitään ennen kuin miehet olivat käyneet minuun käsiksi. He veivät minut olohuoneeseen ja pakottivat makaamaan kylmälle lattialle. Toinen miehistä otti taskustaan narun ja sitoi toisen pään jalkoihini. Toisen pään hän kiinnitti katossa olleeseen hakaseen, joka tuntui olleen kuin tehty minua varten. Aagh, nousin ilmaan roikkumaan pää alaspäin n. 10 sentin korkeuteen. Ei kannattanut rimpuilla tai olisi päässyt hengiltään jos olisin tippunut siitä pää edellä päin kovaa lattiaa. Munani olivat aivan kuin tarjottimella mies- ten käsiteltäväksi. Toinen mies otti paidantaskustaan sytkärin ja alkoi lähestyä sillä karvoitustani. Hän alkoi polttaa munakarvojani! AUUUUUH, tuli poltti hipiääni. Sinne meni karvat savuna ilmaan. Mutta mies ei ollut vielä sanonut sanaansa. Hän vei sytkärin kivesten lähettyville ja alkoi korventaa niitäkin. Voi jumalauta kun tekee pahaa, AAAAAAAAAAEEEEEEEEOOOOOOOOO en kestä. Karjumiseni sai miehen lopettamaan vähänksi aikaa, mutta vain vähäksi. Hän siirtyi käsittelemään esinahkaani. Mustuneet kiveksenjäänteeni eivät näköjään riittäneet hänelle, piti tuhota minut kokonaan. En pysynyt nahoissani, kun hän poltti arkaa kohtaani. Rimpuilin hengenhädässä ja naru katkesi. Putosin lattiaan mutta sain korjattua asentoani niin ettei niska murtunut, mutta sen sijaan olkapää meni pois sijoiltaan. En kestänyt sitä kipujen summaa vaan tajuni lensi kankaalle. ---- Joskus paljon paljon myöhemmin ---- Heräsin yhtäkkisen nopeasti painajaisuneen. Näin unta että tulipallo tippui maahan valtavalla nopeudella särkyen tuhansiksi papasiksi. Mitä mulle on tapahtunut, huusin ajatuksissani. Maka- sin jossakin sairaalan teho-osastolla elimet paketissa aivan paikalleen sidottuna. Huusin hoitajaa paikalle, joka tuli välit- tömästi. Hän kertoi, että minut oli löydetty muutaman kilometrin päässä täältä ojasta makaamasta ja että minut oli kuljetettu tänne hoitoon. Munani oli poistettu ja paikalle oli laitettu Telex-tekomuna. Se kuulemma korvaisi vanhan ja sen pituutta voisi portaattomasti säätää kolmen ja kahdenkymmenen- viiden sentin välillä. Parahdin ensin ajatukselle ja vaadin nähdä tämän Telexin. Oh, karvatkin oli uusittu: ne olivat muovisia! Telex tuntui ennakkoluuloja kumoten mukavalta, mutta en keksinyt miten sen saisi 'toimimaan'. Hoitaja näytti pientä nappia Telexin kyljessä. Kun sitä painaa niin kohta roiskuu. Enpä välittänyt koittaa, vaan uskoin hoitajan puheeseen. Ääh, mikäs itseni- paljastaja minä olen, naispuolinen hoitaja töllöttömässä kyr- pääni. Mutta tulipa vaan kusihätä. Saisi uusi välineeni töitä. Minua jännitti nähdä miten se toimisi. Vedin sitä kevyesti ja !!!: Se venyi ja venyi. 25 senttiä! Tuntoa siinä ei tietenkään ollut, mutta pituutta sitäkin enemmän. Vähän kankealtakin eln vaikutti, mutta kusi tuli tarkkaan tähdättyyn paikkaan pöntön vesirajaan. En voinut olla kuin tyytyväinen. Entinen kaluni ei ollut mitään verrattuna tähän. Halusin sittenkin kokeilla sitä nappulaa. Menin takaisin huoneeseeni sängylle köllöttelemään. Painoin jännit- tyneenä sitä namiskaa. Vehje alkoi lähetää pieniä sähköväräh- telyjä alavatsaani samalla pidentyen täyteen mittaansa. Vatsan- pohjassa tuntui kuinka kalu alkoi vaikuttaa. Ja nopeasti! Ehti kulua vain kaksikymmentä sekuntia ja tunsin että nyt tulee. Sinne purkautui. Oho, Telex vielä lisäsi lähtönopeutta. Siinä oli jonkinlainen pumppu joka oli kuin tehostimena. Lasti lensi kattoon asti! Mikä teho, olin haltioissani! Kyllä tällä piisaa naisia narrata... ---- Kahden viikon kuluttua ---- Pääsin vihdoinkin pois sairaalasta. Siitä naisesta ja niistä miehistä olin tehnyt ilmoituksen poliisille, mutta he olivat hävinneet tietämättömiin. Sain kuitenkin vakuutusrahoja kivusta ja särystä 50000 markkaa, ja päätin lähteä ulkomaille matkailemaan. Kävelin matkatoimistoon hilpeällä mielellä ja kyselin matkaa Singaporeen. Sain tilattua matkan ja lähdin pakkailemaan kamoja, lähtö olisi jo huomenna ja pitäisi matkustaa vielä Helsinkiinkin lentokentälle. ---- Huomenissa ---- Raahasin laukkuani lähtöselvitykseen ja kaivoin passiani taskus- ta. Jätin laukun ja menin tekemään tax free -ostoksia. Pari kal- jaa nyt menomatkalle, siellä ulkomaillahan kaikki on halvempaa. 'Viimeinen kuulutus Finnairin lennolle AY631 portti A7.' Piti siis lähteä. Nousin koneeseen ja etsiskelin istuintani. 16A. Ikkunapaikka, jee! Viereeni istui kuin taivaan lahjana oikea kau- notar mutta ei kulkuria. Olin saanut uuden kaluni myötä itsevar- muutta ja tein heti tuttavuutta. Tyttö esittäytyi Heliksi ja sanoi itsekin matkustavansa Singaporeen. Hän näytti aika haluk- kaalta joten panin parastani keskusteluumme. Suhteemme näytti lä- henevän valon nopeudella ja kohta pääsimmekin jo kyselemään toi- siltamme missä hotellissa asuu. Heli ei ollut varannut mitään yösijaa, hän sanoi että etsii sitten paikan päällä. Sanoin että hän voi tulla minun huoneeseeni, siinä on parisänkykin. Heli hy- myili ajatukselle mutta suostui kuin suostuikin sillä ehdolla että antaisin hänelle parastani. Olin jo perillä näistä asioista ja lupasin sen hänelle, saisi todellakin parastani. Saavuimme illansuussa koneenvaihdon jälkeen vihdoinkin perille. Tilasimme taksin ja ajoimme hotelliin. Se oli melkein keskustassa diskojen ja ilotalojen vieressä. Huone nyt oli sellaista autotal- lin tasoa mutta ei kai sillä niin väliä ollut kun oli tuollainen halukas tyttö huonetoverina. Väsyneinä pitkästä matkasta päätimme yksissä tuumin mennä 'nukkumaan'. Heli vihjaili että saisinko si- tä parasta. Tottahan toki saat, mietin, ja riisuuduin samaa vauh- tia kuin hänkin. Heli sammutti valot minulle kuin taivaan lahjana sillä jos hän olisi nähnyt valossa kummallisen välineeni, olisi hän varmasti perunut aikeensa ja lähtenyt lipettiin. Pituuden hän kyllä näki, ja antoi minun ymmärtää hänen mietteensä siitä. Panin heti maata, mitäs siinä vitkastelemaan. Heli ihmetteli miksi näin nopeasti, eihän se heti voi tulla. Sanoin että kyllä voi, 'olet niin kiihottava', lisäsin salaisuuteni säilyttääkseni. Painoin nappulaa ja alkoihan se vaikutus tuntua. Työnsin sen mitään esikeikkejä tekemättä Heliin eikä minun tarvinnut muuta kuin odottaa että Telex tekee tehtävät. Helppoa, ajattelin. (Älkää paheksuko Madon asennetta, hänen mielestään mitä pikemmin sen parempi.) Heli voihki onnesta kun Telex teki tehtävänsä loppuun. Hän sanoi ettei koskaan aikaisemmin ollut saanut yhtä mahtavia orkkuja. En voinut olla kuin tyytyväinen itseeni. Sanoin että voimme tehdä tätä joka ilta täällä olomme aikana. Heli oli siitä aivan onnesta lääpällään ja paneuduimme punkkaan nukkumaan. Kului viikko ja teimme joka ilta saman tempun. Heli ei koskaan nähnyt että kaluni ei ollut originaali kappale vaan jäljitelmä, tosin parempi sellainen. Olimme taas valmistautumassa hommiin ja jo rutiinilla painoin sitä nappulaa. Mutta mitään ei tapahtunut. Telex oli aivan paikallaan ja hiljaa. Painoin nappulaa niin kovaa kuin jaksoin mutta mitään ei siltikään tapahtunut. Siitä on pat- terit loppunut, voi helvetin helvetti, kiroilin sille. Vihaisena puristin sitä sillä seurauksella että sen päällyskerros meni rik- ki ja Telexin sisälmykset levisivät ulos. Se oli täynnä jousia, jotka lensivät kaaressa huoneen takaseinään. Heli huomasi sen ja kirkaisi pelästyneenä. Hän katsoi rikkinäistä kaluani ja sanoi 'Vai niin' ja keräsi kamppeet lähtien pois. Minä jäin kyvyttömänä siihen ja yritin miettiä mitä tekisin. Takuuta sillä ei ollut ja uusi maksaisi 100000 markkaa. Tämän olin saanut ilmaiseksi vakuu- tuksen turvin. Otin laukustani unipillereitä ja hotkaisin ne alas ja vaivuin syvään uneen. Heräsin seuraavana päivänä vähän kahden jälkeen. Toipuneena taka- iskusta keräsin Telexin ympäri huonetta levinneet osat ja pakka- sin ne alushousujen sisään. Osat veivät tuplasti enemmän tilaa kuin mitä ne yhtenä kappaleena olisivat vieneet.Ei voinut mitään, näin oli tehtävä. Pakkasin muut kamat laukkuun ja tilasin taksin lentokentälle. Päätin lähteä maasta takaisin johonkin, en vain tiennyt vielä, mihin. Ehkä takaisin Vaasaan. Sinnehän minä, kai pitää mennä korjauttamaan tämä. ---- Helsinki-vantaan lentokentällä ---- Odotin matkalaukkuani kärsimättömästi. Tulihan se sieltä. Ja sit- ten vielä tullin läpi. Minulla ei ollut mitään tullattavaa joten valitsin vihreän linjan. Näin edessäni tullivirkailijan joka kat- soi haaroihini ja huudahti : 'Ei voi olla totta!!!'. Kaluni vei niin paljon tilaa että se pullotti kuin hunajamelooni. Minut vie- tiin tarkastettavaksi, housuni avattiin ja kaikki osat levisivät lattialle. Virkailijat olivat aivan äimänä tapahtuneesta, joku alkoi yrjötä. Oli oikea aika ottaa hatkat. Juoksin niin nopeasti kuin vain pystyin ja hyppäsin taksiin ja sanoin että VAASAAAN!. Kaluni oli jäänyt tulliin, oli olo kuin naisella.. Kävin valitta- maan taksikuskille että tämä ajoi liian hitaasti. Kuski ärtyi mi- nulle ja huusi, että vedä käteen jätkä tai lähde vittuun mun au- tosta. Eipä ollut vedettävää, selitin, ja vittuun ei näillä eväillä mennä. Kuski taisi hermostua vieläkin enemmän ja pysäytti taksin ja sanoi että ULOS. Uloshan minä. Missä minä olin? Jossakin valtatien varrella. Taksi katosi mutkan taakse ja samalla muistin että laukku jäi sen takakonttiin. Ja siellä olivat kaikki rahanikin. Voivatko asiat olla enää onnettomammin. Kävelin tietä pitkin silmät suljettuina pahalta maailmalta. En huomannut että takaa tuli iso rekka-auto, joka ajoi lähellä piennarta. Sen kulma osui minuun ja lensin korkeassa kaaressa metsään ja jäin kiinni tiheään kuuseen. Lonkkaluu oli hajonnut, toinen jalka jäänyt johonkin, joo tuollahan se oli kolmen metrin päässä. Verta tuli kuin teurastamosta. Rintakehäni oli murskaantunut enkä pystynyt kunnolla hengittämään. Ainoa mikä ei ollut vahingoittunut oli kivikova kupolini. Pystyin siis tuntemaan sen hirmuisen kivun mitä rekka oli saanut aikaan. Näin kun ruumisauto tuli paikalle. Enhän mä oo kuollu. Vaan ei paljoa puuttunut. Miehet alkoivat irrottaa minua puusta ja puhelivat että siinä tuli taas yksi ruumis lisää liikenneonnettomuuksiin. Yritin tehdä jotakin liikettä mutta ei onnistunut. Olin halvaantunut sataprosenttisesti. En pystynyt tekemään mitään muuta kuin tuntemaan valtavan kivun ja sekavasti ajattelemaan jotakin sekavaa. Nyt minua siirrettiin autoon sisälle. Haistoin kuolleen lihan hajun. Se tuntui kuvottavalta. Mutta tunnuin minäkin olleen kuvottava, sillä minua kantaneet miehet korvieni mukaan eivät mitenkään innostuneilta kuullostaneet. Minut vietiin ruumiinavaukseen. Olin vielä hengissä mutta en tiennyt miten kauan. Onneksi verenvuotokohtani oli tyrehdytetty, tietysti sen takia, etteivät paikat sotkeentuisi. Patologi otti puukon käteen ja veisti toisen käteni pois. Voi jumalauta kun se sattu! Minun oli pakko sanoa jotakin. Pinnistin viimeiset voimani ja sain ulos kurkustani örähdyksen. Mies kuuli sen ja säikähti niin että pudotti puukon kasvoilleni terä edellä. Silmäni puhkesi ja sen sisälmykset roiskahtivat ilmaan. Puukko kaatui vielä toi- senkin silmäni päälle ja sekin meni pimeäksi. Menetin tajuntani. ---- Neljän kuukauden kuluttua ---- Missä olen? Ah, taisin nukahtaa. Avasin silmäni. No, miksi ne ei- vät aukea? Mulla ei oo silmiä! Mä oon sokee! Parahdin sille aja- tukselle etten koskaan enää näkisi maailmaa. Parahdus? Kurkkuni oli leikattu irti! Olin mykkä ja sokea, voi taivas. Tunnustelin pahaa aavistaen ruumiinjäseniäni. Jalkoja ei ollut, kyrvästä nyt puhumattakaan, toinen käsi oli rekan ansiosta katkennut puolesta välistä ja toisen oli patologi leikannut pois. Rintakehä? Ei ol- lut. Ainoa mitä oli jäljellä oli pääni ja selkäranka. En tuntenut sydämen tykytystä,sillä verenkierto oli järjestetty nykytekniikan avulla letkuja pitkin. Eipä tarvinnut hengittääkään tai syödä. Pystyin vain ajattelemaan. Ajattelemaan. Mitä minä ajattelen. Ei tule mitään mieleen. Mieleeni tuli joskus kouluaikoinani lukema kirja 'Sotilaspoika', joka oli vastaavassa tilassa. Tai ei kyllä yhtä huonossa. Hänhän morsetti päällään ulkomaailmaan asiansa. Koetin samaa. Mutta ei se onnistunut. Minulla ei ollut lihaksia, jotka olisivat toimineet, huomasin. Ainoa yhteyteni ulkomaailmaan olivat korvani, joilla kuulin tavallisesti. Korvalihakset! Virta- nenkin Levyraadista osaa heiluttaa niitä! Kokeilin, mutta ponnis- tuksistani huolimatta se ei onnistunut. Sen on pakko, ajattelin. Harjoittelen niin kauan kunnes se onnistuu, päätin. Kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen olivat korvani yhtä vahvat kuin entiset käteni, ainakin melkein. Ja sitten olikin aika alkaa opetella morsettamaan. Siinäpä se. En osannut morsen aakkosia. Masennus valtasi mieleni. Ainoa minkä osasin oli s.o.s, ...---... Sillä tuskin mitään tekee. Kuulin kuinka taas jälleen kerran yksi hoitaja tuli sisään. Ei, niitä oli enemmän. Puhuivat jotakin uu- desta tekoruumiista. "Voimme tietenkin yrittää sovittaa sitä täl- le Madolle, mutta emme lupaa mitään. Tämä on vasta kokeilua." Minä saisin uuden ruumiin! Heilutin korviani niin kovaa kuin vain jaksoin. Yksi hoitajista huomasi sen ja huusi muille että tämä pää osaa heiluttaa korvia. Niin, pää, sen lisäksi minulla oli selkärankaa puoleenväliin. Ne innostuivat heti ja alkoivat koput- taa kallooni kuin autonkatsastaja ruosteiseen pohjaan. Saatana, lopettakaa, sehän sattuu, yritin viestiä korvillani. No, nyt ne lopettivat sen, ja alkoivat siirtää mun vuodetta. Puhuivat leik- kaussalista. "Kokeillaan ensin laittaa tälle vaikka pääruumis, niin voimme siihen lisäillä sitten eri osia." Selkärankani työn- nettiin metallin ja muovin sekaiseen tekoruumiiseen ja lääkärit kävivät juottamaan vatsassa olevaa keskustietokonetta kiinni hermoihini. Nyt joku lääkäri sanoi että se on yhdistetty ton aivoihin. Tahdoin kokeilla sitä. Koska se oli yhdistetty ytimen- jatkeeseen, koitin laskea alkulukuja sillä ja katsoa nopeutta. 2 3 5 7 11 13 17 19 23 29 31 37 41 43 47 53 59 61 67 71 73 79 83 89 97 101 103. Uuh, luvut tulivat valtavalla nopeudella päähäni. Sehän on oikea 80487! Entäpä 1/luku, hmm, tietenkin .5 .25 .125 .0625 .03125 .015625 .0078125 jne. Koulunaikainen matematiikan numero 6 oli muuttunut vähintään kympiksi. Mähän olen tietokone, jolla on oh- jelmoivat aivot! Lääkärit asensivat minulle silmät, joilla pystyi näkemään kaksi kertaa suuremman pinta-alan kuin tavallisilla, myös infrapuna- säteilyn! Ja myös puhesyntetisaattorin. Nämä yhdistettiin tieto- koneeseen joka minun tuli ajattelemalla ohjelmoida, ja saisin sieltä kaikki tarvitsemani tiedot. Nyt pystyin näkemään! Mikä on- ni se olikaan, olin vuoden verran ollut sokea. Kokeilin sanoa jo- takin. "This, this is a test." Lääkärit hurrasivat minulle kun sanoin tämän. He alkoivat kysellä minulta kaikkea mahdollista, miltä tuntui, onko järkeni tallella, miten elimet toimivat. Elin! Kokeilin. Sain virhekoodin NOT CONNECTED. Sanoin että haluan sen. "Meillä on tässä kaksi eri mallia, toinen on Telex ja toinen on TMSK." Telex, se saa****n vehje johti mut tähän. TMSK, mikäs se on? "Se on lyhenne sanoista Tarpeen Mukaan Suureneva Kyrpä. On äkykäs lisälaite, joka tietää, milloin pitää toimia." SE SE, huu- sin innostuneena. "Selvä, asennan sen tähän reikään, hetko vain" Siinä oli tuntoakin! Ah, kuinka hyvältä se saattoikaan tuntua. Melkein kuin aito, mutta varmasti parempikin, se mun alkuperäinen kun oli vähän heikko... Kokeilin suurennusta. Raja tuli vastaan puolen metrin päässä. Mikä kapine! Entäs paksuus, sitä pystyi säätämään puolesta sentistä 15 senttiin! Tuskin on käyttöä niin isolla skaalalla... Minut oli nyt saatu valmiiksi. Olin aivan tavallisen näköinen ihminen, ulkoapäin. Sisukset olivat viimeistä tekniikkaa. Minun ei tarvinnut syödä tai hengittää, energian sain elohopeaparis- toista ja hapen oikeiden keuhkojen paikalla olevista painesäili- öistä. Happea en tarvinnutkaan muualle kuin aivoihin, muut tuli- vat toimeen pelkällä sähköllä. Käsissä oli voimaa sen verran, et- tä pystyin nostamaan 350 kiloa yhdellä kädellä. Kunhan näen ne kaksi tyyppiä, niin jo paukkuu... Minut päästettiin ulos sairaalasta. Kokeilin miten korkealle pys- tyisin hyppäämään. Ponnistin räjähtävällä voimalla ja päädyin päälläni olleen koivun oksiin. Ainakin 15 metriä... Tulin alas helposti vahvoilla käsilläni, kuin Tarzan. Mieleni pursui itse- luottamusta, olen maailman paras ihminen! Silloin pitäisi saada joku kaunis nainen rakastajattareksi, ei pitäisi olla mikään on- gelma nyt. Otin taksin ja sanoin että lähimpään raflaan. Astuin sisään ja tilasin aluksi yhden kaljan. Kaadoin koko satsin ker- ralla sisääni pahoin seurauksin. Minulla kun ei ollut enää mitään tavallista kehoa niin juoma meni suoraan tietokoneen mikropiirien päälle ja sai aikaan lieviä virhetoimintoja. Aloin pomppian ja huutamaan ravintolassa kuin mielipuoli. Kohta lysähdin yhden pöy- dän päälle, jonka ääressä istui kolme vanhahkoa naista. He eivät osoittaneet mitään suosiota, vaan kävivät mielipuolisesti hak- kaamaan minua päähän. Ainoa originaali luontokappaleeni. Jos he olisivat hakanneet minua minne tahansa muualle olisin kestänyt, mutta tähän Akilleksen kantapäähän, aijaiouhaaaaagh! Onneksi paikalle hälytetty poliisipartio tuli pelastamaan minut ja he veivät minut putkaan. Siellä sain kuivatella sisuksiani. Seuraavana päivänä pääsin ulos vapaalle jalalle. Päätin etten enää koskaan juo tai syö mitään, se on fakta. Mielessäni oli vain yksi asia. Kosto niille kolmelle, jotka olivat saattaneet minut tähän. Yhtenä päivänä, kun menin siihen samaiseen junaan, missä olin ta- vannut Ninan ensimmäisen kerran, näin hänet siellä uudelleen. Mietin harkitsevasti, mitä tekisin. Paras olisi antaa hänen ottaa minut asiakkaakseen ja katsoa sitten miten menee. Astelin varmoin askelin hänen vierelleen ja kysyin lupaa istuutua. Sopii hyvin, sanoi hän. Kyselin Ninalta hänen nimeään ja työtään, aivan kuin en tietäisi. Sain samat vastaukset kuin silloinkin ja kutsun tul- la illalla liikeneuvotteluun. Tällä kertaa se sopi minulle aivan erinomaisesti. Koputin Ninan asunnon ovea ja hän tuli vähäpukeisena avaamaan. Samat kuviot jatkuivat edelleen. Vaatteet pois ja sänkyyn. Sa- noin haluavani mennä heti asiaan, joten kävin hänen päälleen ja puskin laitteen sisään. Päätin, että jospa antaisin pienen ope- tuksen. Lisäsin pituutta ja paksuutta niin, että kävi Nina jo vikisemään armoa. Ei tule! Paksuus 15 cm ja pituutta lisää. Hää, pannaan kunnolla, läpi asti. Kyrpäni lävisti vatsan ja tuli toi- selta puolelta ulos samalla kun perse repesi paksuuden takia lihariekaleiksi. Eipä selvinnyt hengissä, mutta eipä vaan haitan- nut. Pyyhin verisen munani lakanaan ja puin päälle. Sitten menin painamaan sitä nappia, jolla Nina oli hälyttänyt turvamiehensä paikalle. Sieltähän ne jo tulivatkin. Odotin oven takana ja kun miehet olivat päässeet ohitseni, otin heitä niskasta kiinni ja sanoin että jos haluatte elää pitempään niin tottelette minua. Tuntuivat suostuvan. Sanoin ensiksi että voisivat ottaa vaatteet pois ja heittää ne ikkunasta ulos. Miehet epäröivät hetkisen mut- ta kun näytin mallia nyrkilläni iskemällä lautaseinään aukon niin jo muuttui kellon ääni. Sanoin että voisivat kumpikin kokeilla miltä tuntuu antaa miehelle. Siitä vaan lattialle ja töihin. Nautin sen katselemista kuin se olisi ollut suurinta hupia. Eipä ollut heidän mielestään,mutta saivathan ne työnsä valmiiksi. Mieleni täyttyi kostonhimosta ja päätin että saavat elämänsä opetuksen. Otin seinällä roikkuneen narun ja sanoin, että sidotte kumpikin toisen pään muniinne kiinni. Vapisevin käsin miehet kä- vivät tekemään solmuja. Kun näytti siltä että he olivat saaneet narun kiinni, otin narun keskeltä kiinni ja nostin sen katossa vielä olleeseen hakaseen. Miehet huusivat kuin eläimet eivätkä suotta. Kummankin munat repesivät irti ja miehet tippuivat lat- tialle, hengissä kuitenkin. Sanoin heille että menkää hoitoon jos kehtaatte ja heitin heidät pihalle. Otin jäljelle jääneet elimet talteen ja laitoin toisen Ninan suuhun ja toisen hänen repalei- seen perseeseensä. Tunsin olevani tyytyväinen saavutuksiini ja lähdin pois jättäen heidät silleen ja suuntasin kulkuni kohti tuntematonta tulevaisuutta. -Master'88 Lisää tekstejäni saa purkista: Imagine Mill 90-455 1556 24h, v.22bis Ellei mitään katastrofaalista ole tapahtunut, ja olettaen, että luet tämän 90-luvun alussa.