Text library of MR No: 008 File: She.Txt Edited: 08.12.1989 She.txt (c) Master, 1989 ________________ Minua pyydettiin kirjoittamaan jotakin uutta, entisten tekstien kal- taista juttua. Olkoon menneeksi, tämän kerran. Elin viimeistä lukiovuottani. Kesä oli mennyt, oikeastaan aika tapahtuma- köyhästi. Olin vailla kunnollista tyttöystävää, sellaista jonka kanssa olisin vakituisesti. Muutenkaan ei suhteeni tyttöihin ollut kovin lämmin, he vain karttoivat minua, en itse tiennyt edes syytä moiseen. Mielestäni olin ihanne- luonteinen poika tytölle: huomioonottava, lämmin, rakastava, uskollinen jne. Uskollisuudesta en ollut varma - ei ollut kokemusta liiemmin - ennen en aina- kaan ollut. Lämmin? Olen olen, ja rakastavainenkin. Kiroilin luokkalaisteni kanssa, kuinka rupuja muijia luokallamme on. Ei edes ensimmäistä kaunotarta, kaikki ovat silmälasipäisiä paksuja eukkoja, joiden läsnäolo saa jo puistattamaan. Kolmannen luokan kaikki tytöt olivat niin hohdottomia. Minä haluan tytön. Katselin käytävän reunalla, kun kakkos- luokkalaiset menivät syömään. Erityisesti kiinnitin huomiota tyttöihin ja yritin saada heidät huomaamaan minut silmiin katsomalla. Saaliini oli hei- kohko - vain yksi tyttö sanoi minulle jotakin: "Varo vähän." Joinakin päivinä näin aivan kauniitakin tyttöjä, toisina päivinä samat ty- töt vaikuttivat niin tavallisilta. Meillä oli matematiikan koe. Lähdin luokasta ensimmäisenä, vähän yli tunnin koetta tehtyäni. Jäin käytävän päässä olevan pöydän taakse odottamaan. Istuminen on ikävää. Ketään ei tullut. En ole yksin edes, onhan minulla oma itseni. Siihen olen jo kyllästynyt. Kauimmaisen luokan ovi avautui. Sieltä tuli eräs rinnakkaisluokan tyttö, Eliisa nimeltään. Hän tuli juttelemaan kanssani. Puhuin ensin kokeesta, hänelläkin oli ollut sellainen. Kun olimme tulleet samaan johtopäätökseen, että koe oli erittäin vaikea ja juuri siksi emme osanneet mitään, vaihtoi Eliisa puheenaihetta. - Miten sulla muuten menee nykyään ? - Najaa. Menee miten menee, yleensä ei mene. Sekunnin päästä kaduin sanomaani. Minun olisi pitänyt kysyä jotakin häneltä. Nyt keskustelumme joutui umpikujaan: - Ahaa. No, mitäpä muuta. Mun täytyy varmaan lähteä sitten. Hän sanoi tuon vain siksi, että ei tiennyt miten jatkaa keskustelua. Nyt pitää iskeä. - Ooksä cykkelillä skolessa? - En oo, ja ei ole ketään kyysäämässäkään, pitää kävellä Laajuskiin saakka. - Tuu mun mukaan, voin viedä sut? - Hyvä idea! Nousin tuolilta ja otin laukkuni pöydältä. Nyt käytävää pitkin kävellessä juttelimme jo rennommin. Mitä olen muuten yrittämässä? Tein tilannekatsauksen pikaisesti: Tyttö käyttää farkkutakkia, vaaleita farkkuja, pitkiä hiuksia, ruskeita sellaisia, silmänruokaa hänen kasvoistaan saa hyvällä mielikuvituk- sella. Olkoon menneeksi, sillä enhän voi peräytyäkään kyydityksestä. Pujahdimme Kadettiini. Käänsin avaimesta ja työnsin kasetin soimaan ja kovalle - siten luonnottoman kova moottorin ääni ei kuuluisi liian kovana. Eliisan silmiin osui hansikaslokerossa oleva Alkon hinnasto. En tajunnut hänen ilmettään heti. - Heeei, voidaanko käydä Alkossa, mun pitäisi saada jotakin viikonlopuksi? - Haa.. onko pakkokin? - No jos sä haluut. - Tahtonne on lakinne, neiti Eliisa. Huomasin, että viimeinen kommenttini oli vähän yliampuvaa. Hetken aikaa toivoin, että en olisi sanonut niin. Ajoimme Alkoon. Vieri vieren kävelimme sisään. Minusta tuntui hyvältä. Vaikka en mitenkään seurustellut Eliisan kanssa, oli mieltä ylentävää kävellä julkisilla paikoilla tyttö vierellä. - Öö...mitä sä haluut? - Otetaan Pohjantähteä... ja sitten vaikkapa joku valkoviini. Tuo repliikki sai sydämeni hyppäämään. Hän sanoi "otetaan" - se käsitetään puhekielessä "me" -muotona. Hän puhuu MEISTÄ, ei itsestään. - 69 markkaa. Kaivoin rahojani. Eliisa antoi 4 kymppiä minulle. Jos hän kerran tahtoo niin antakoon. Sekunnin päästä siitä, kun olin laittanut hänen rahansa lompakkooni, kaduin mitä tein. Ei OLISI pitänyt ottaa niitä rahoja. Eliisa kysyi: - Voinks mä tuoda sulle nää perjantaihin saakka, mä en oikeastaan voi säilyt- tää näit... - Miksi ei, mäntihin sitten. Ajoin pihaan. Nousimme autosta ja suoraan sisälle huoneeseeni. Laitoin kas- sin vaivihkaa sängyn alle ja aloin jutella jostakin muusta Eliisan kanssa. Nyt ei ollut tärkeintä vielä se, mistä puhuimme vaan se, miten puhuimme. Tärkeintä kaikesta oli, että Eliisa ei lähtenyt pois. Aloitin: - Mihin sä aiot mennä perjantaina ? - Jaa, no en tiedä vielä. Katson ehkä sitten... - Saanko antaa hyvän vinkin? - Tottakai! - Järjestän perjantaina juhlat täällä. Haluatko tulla mukaan? - Ilman muuta haluan. Ketä muita tänne tulee ? - Hmm, älä tuollaista kysy, ei ketään. - No oo-okei.. Eliisa sanoi tuon viimeisen sanansa sellaisella äänenpainolla, että minulle tuli aivan yhtäkkiä sekainen olo. Oikeastaan olin pallo hukassa - miten jatkaa tästä eteenpäin? - Haluatko maistaa yhtä Sherryä? - Miten vahvaa se on? - 17.5 prosenttia, aika litkua, mutta silti hyvää.. - Ai silti...onko sulla laseja? 15 minuutin kuluttua olimme juoneet kumpikin 2 lasillista Sherryä. Ava- sin Pohjantähden. Sekoitimme sitä appelsiinimehuun - mikä taivaallinen maku. Mitä enemmän tulimme humalaan, sitä helpommaksi keskustelu Eliisan kanssa tuli. Oikeastaan istuimme yllättävän lähekkäin, lattialla nojaten seinää vasten. Istuin Eliisan vasemmalla puolella. Hän oli laittanut lasinsa lattialle vähäksi aikaa. Kurkotin sitä hänen selkänsä takaa ja ojensin sen kohti hänen suutaan. Eliisa suostui siihen, että tarjosin hänelle kokonaan sen huikan. Kului minuutteja, olimme melko hiljaa. Yritin kaikella voimalla keksiä jotakin lähestymistapaa, mutta tulos oli likimäärin nolla. En uskal- tanut. Sitten Eliisa ehdotti jotakin: - Onko sulla mitään hitaita kappaleita ? - Mulla on niitä vaikka kuinka paljon... - Laita jotakin, jooko? - Pieni hetki, kaunis neiti. - Kiiitos, kultasein. Glenn Medeiros, se osui ensimmäisenä käsiini kun pengoin kasetteja. Pa- lasin istumaan Eliisan viereen. Lasimme olivat tyhjiä. Katsoimme toisiamme silmiin, erotin ensi kertaa hänen silmiensä värin. Samaan aikaan, hitaasti, lähenimme toisiamme. Kukaan ei pysty tätä enää pidättelemään. Huulemme koskettivat huulia. Kielemme vaihtoivat ajatuksia. Kätemme eivät päästäneet meitä pakoon. Se oli hetken onni, tulisin onni - ensimmäinen suutelumme. Se hetki oli pitkä. En laskenut aikaa, koska en muistanut. Otin Eliisan syliini ja kannoin hänet sänkyyn. Menimme makaamaan siihen hyvin, toisistamme huolta pitäen. Olin menettänyt kaiken ennakkoluuloni, kuten hänkin. Koetin hänen rintojaan. Ne ovat rinnat. Kun hieroin noita ihania muodostelmia, löysivät Eliisan kädet jotakin minusta. Aloimme taas suudella. Hetki oli tähän mennessä ihanin kaikista, se kesti pitkään. Kiihotuimme tekemään jotakin parempaa. Otin Eliisalta paidan pois, hän auttoi minua riisumisessa. Otin hänen farkkunsa pois, hän avasi omat housuni. Kaikki vaatteet pois, se on paras. Toisia riisuessamme emme vielä kiinnittäneet huomiota uusiin saavutuksiin. Vasta kun huomasimme olevamme täysin kaksistaaan, ilman mitään muuta, tutkimme toisemme läpikotoisin. Miekkakyrpäni sai suurimman osan Eliisan huomiosta, minulla riitti katseltavaa ja koeteltavaa vähän enemmänkin. - Haluuksä...? - Älä puhu nyt. Tottelin orjallisesti häntä. Eliisa hyväili elintäni miten taisi. Tunsin hyvänolontunnetta, joka jatkuvasti vielä parani. Tein liikkeen, jonka me kumpikin ymmärsimme merkiksi yhdyntään. Hän painui vatsalleen, perse vähän pystyssä. Asetuin hitaahkosti päälle, tämä oli muistamisen arvoinen asia. Elin työntyi sisään. Työ alkoi. Mitä mielessäni liikkui, oli sekoitus kai- kesta äskeisestä. Päällimmäinen oli hänen suostuminen, itsetuntoni kohosi ainakin metrillä sen takia. Keskityin kuitenkin tähän, enkä mitenkään ana- lysoinut äskeisiä hetkiä. Kovemmin, hän kuiskasi. Nopeutimme vauhtia hieman. - Kestä vielä vähän, pliiis! - Ei kauaa, vastasin. Orgasmi pääsi alkuun. Kun se pääsee alkuun, ei sitä pysäytä vaikka vastassa olisi vuoristo. Mitä enemmän sitä pidättelee, sitä agressiivisemmin se karkaa käsistä. Nyt se karkasi, mutta kauan pidimme. Pienen siistiytymisen jälkeen puimme itsenäisesti päällemme. Halusimme olla yhä kahden. Pidimme toisistamme käsistä kiinni. Lopulta seurasi puheiden aika, jota oli odottanut jo hetken aikaa. - Arvaa mitä? - Tiedän.. Suutelimme. - Mä ihastuin suhun jo syksyllä siellä bileissä, muistatko? Miten minä en tiennyt siitä mitään. Olin onnellinen kuitenkin. Minä ja Eliisa aloimme olemaan yhdessä. En kadehtinut muita, olin ylpeä itsestäni. Toivoin olevani vain minä itse. Kysyinkin, miksi en ollut aikai- semmin huomannut Eliisan ihastumista, vaikka hän oli yrittänyt viestiä sitä vaikka millä tavalla. - Elit kuin Mooses, miksi et ollut oma itsesi?